Abien
opintomatka Berliiniin lokakuussa 2013
Minä ja muut saksan,
pitkän sekä lyhyen, lukijat teimme opintomatkan Berliiniin 3.-7.10.2013.
Yövyimme Hotel 4 Youth- hotellissa aivan Berliinin muurin vieressä (tai siinä,
missä se oli ollut) Bernauer Straßella. Matkalle lähtö kutkutti mielen pohjalla
jo pitkään ennen lähtöpäivää ja kun se sitten koitti, tuntui että matka tuli
todella nopeasti. Syynä siihen oli varmaankin koeviikko, joka saatiin
onnellisesti päätökseen päivää ennen matkaa.
Torstaiaamuna
puoli neljältä, kyllä, aamuna, tapasimme jännittyneet muut ryhmäläiset
hytisemässä koulun edessä. Pian pikkubussi saapui ja joukko väsyneitä mutta
tyytyväisiä opiskelijoita lähti suuntamaan Helsinki-Vantaan lentokentälle.
Turvatarkastukset ja lentokentällä olo sujuivat nopeasti. Mukana oli myös
muutama ensikertalainen lentokentällä, joten heille kokemus oli erityisen
ainutlaatuinen. Kone lähti ajallaan ja pian kiidimme taivaalla kohti tulevaa
neljän päivän seikkailua. Koneessa istuessani en olisi voinut kuvitella, kuinka
ikimuistoinen matkasta tulisi, kuinka kovasti kiintyisin kaupunkiin ja kuinka
läheisiksi tulisimme matkan aikana monien kanssa kasvamaan.
Berliinissä aamu oli polkaistu
käyntiin samaan aikaan saapumisemme kanssa: aurinko toivotti meidät tervetulleeksi
paistamalla taivaanrannasta suoraan silmiimme ja kiireiset ihmiset vilisivät
ympärillämme saksaa puhuen. Oli ensimmäisen koitoksen aika: päivälippu oli
tilattava saksaksi ja bussiin oli ahtauduttava kuin aidot kaupunkilaiset
ainakin. Hyvinhän se meiltä sujui ja pian istuimme bussissa ihastellen uuden
paikan katuja, taloja ja nähtävyyksiä. Olin lukenut ja kuullut aiemmin, ettei
Berliini ole klassisen kaunis, vihreä ja täynnä upeaa vanhaa arkkitehtuuria,
mutta silti paikassa on jokin erittäin kiehtova viehätys. Valkosia ja harmaita,
monet toisiaan samannäköisinä seuraavia kivirakennuksia, mustia pikiteitä ja
apaattisen näköisiä ihmisiä seuratessani ajatus kiehtovasta viehätyksestä oli
kaukana.
Saavuimme hotellille
käsivarret laukunkannosta kuolleina ja rojahdimme aamiaispöytään. Tarjolla oli
pehmeää leipää, erilaisia marmeladeja, kaikki mahdolliset leivänpäälliset,
jugurttia, karhunvatukoita ja erilaisia juomia. Näistä vatsaa täyttävistä
ruuista saimme hyvän alun joka päivälle. Aamiaisen jälkeen pääsimme
huoneisiimme. Eiväthän ne mitkään viidentähden luksuslukaalit olleet, mutta
paremmat, kuin nuorisohotellilla olin kuvitellut olevan. Seuraavana päivänä
avasimme Iiriksen ja Saaran huoneen välillä olevan
oven
ja saimme mukavasti lisätilaa.
Emme
ehtineet kuin huokaista kun jo lähdimme nähtävyyksienkatselukierrokselle.
Aluksi menimme Alexanderplatzin ohi (se paikka tuli tuttuakin tutummaksi
matkamme aikana), sieltä taas Grunewaldiin, jossa oli raide, josta juutalaisia
oli viety keskitysleirille toisen maailmansodan aikana. Jokaiselle kuljetuspäivälle
oli muistolaatta, missä luki vietyjen juutalaisten määrä. Paikka sai minut ja
oikeastaan muutkin hiljaiseksi. Matkan aikana sain muutenkin huomata, että
Berliinillä oli suuri historia. Saapuessamme Zoologischer Gartenin asemalle
saimme syödä ja tutustuimme Arnold’sin parempaan versioon, Dunkin’ donutsiin,
josta saimme monta senttiä vyötäröidemme ympärille matkan aikana. Syödessämme
kävelimme sinilasiseinäisen kirkon alle odottamaan. Tuntui kuin kello olisi
ollut ainakin kuusi illalla, vaikka se oli vatsa yksi. Sitä se kahdelta
herääminen kai teettää…
Kirkonkellot aloittivat
kunniasoittonsa yhdeltä ja kaikuivat ilmassa melkein kymmenen minuuttia. Ääni
kajahteli vastapäisistä rakennuksista takaisin uljaasti ja oloni oli todella
miellyttävä. Katsoin rakennuksia: kuten sanottu, Berliini ei ollut klassisen
kaunis, mutta sillä hetkellä tunsin ensimmäistä kertaa kaupungin kiehtovuuden.
Ymmärsin viimein missä olin. En enää matkannut ajattomasti uusilla S- ja U-Bahnlinjoilla
opettajia zombimaisesti seuraten vaan istuin Kaiser Wilhelm Gedächtniskirchen
alla, keskellä Eurooppaa, suuressa ja merkittävässä kaupungissa ja tulisin
kokemaan ja näkemään mitä mahtavimpia asioita seuraavien päivien aikana. Siistiä!
Hei hei vain matikantunnilla kärvistelevät ystäväiseni!
Kävimme muistokirkon
sisällä. Aurinko paistoi sinisistä lasi-ikkunoista sisään ja näky oli upea!
Kirkolta suuntasimme KaDeWe:n ohi. (Välihuomautus: suurissa kaupungeissa on
aina yksi erityisesti minua häiritsevä ongelma: maksulliset WC:t. Olen edelleen
sitä mieltä että ihmisten perustarpeiden suorittamisesta ei pidä periä rahaa ja
tehdä sellaista showta. Mitä seuraavaksi peritään?
Hengittämismaksu?)
Matkan
ehkä henkeäsalpaavin kokemus oli, kun nousimme Euroopan nopeimmalla hissillä
yli 100-metrisen rakennuksen näköalatasanteelle ja katselimme sieltä Berliiniä,
joka jatkui silmänkantamattomiin. Huipulla tuuli niin kovasti että tunsin
lentäväni hetkenä minä hyvänsä heppoisten rauta-aitojen yli leijailemaan
kaupungin päälle kuin pikkulapselta irti päässyt ilmapallo. Välittämättä siitä,
että jalkamme olivat tuusan nuuskana (miltäköhän Tuusa näyttää kun hän
nuuskaa?) kävelimme vielä muutaman kilometrin mittaisen matkan Unter den
Lindeniä pitkin Alexanderplatzille. Näimme mm. juutalaisten muistomerkin, tuomiokirkon ja yliopiston, josta mm. Einstein ja
Marx valmistuivat. Nähtyäni kaiken sen olin hyvin kiitollinen, että olimme
kävelleet, emmekä käyttäneet julkisia. Sitten viimein söimme ”rehellistä ja
tuhtia saksalaista ruokaa”. Vatsat täynnä minä, Saara ja Essi nousimme vielä
bussiin, joka kiersi kaupungissa, jonka olimme nyt osittain oppineet tuntemaan.
Jotkut menivät kuulemma vielä juhlimaan, hullut. Illalla kaaduimme vuoteisiimme
tyytyväisinä mainioon päivään.
Perjantain teemana oli
jaettu kaupunki. Aamulla minä ja Essi heräsimme aikaisin etsiskelemään
geokätköjä hotellimme läheltä. Kätköt ovat purkkeja piilotettuna ympäri
maailmaa (paitsi Pohjois-Koreaa) ja niitä etsitään gps-paikantimen avulla (lisätietoa
haluaville www.geocache.fi). Olemme molemmat löytäneet Essin kanssa reilut 200
kätköä, muutaman jopa ulkomailta. Berliinin kätköt osoittautuivat suomalaisia
veljiään vaikeammiksi, mutta kyllä niitä kaksi löytyi. Ihailtavaa oli, kuinka
innoissaan Kari ja Saara olivat harrastuksestamme!
Aamiaisen
jälkeen kävelimme Berliinin muurin muistoreittiä, missä saimme paljon tietoa
kylmän sodan aikaisesta kahtiajaosta. Minä ja muutama muu roikuimme Heidin ja
Karin takeissa kiinni ja kyselimme kysymyksiä, mutta se kannatti, sillä he
todella tiesivät aiheesta ja saimme siten paljon kiinnostavasta historiasta
irti. Päivän teemat pistivät ajoittain hiljaiseksi ja miettimään. Kaikkeen
ihmiset sitten ryhtyvätkin. Aiheesta voisi kirjoittaa kokonaisen esseen, joten
on parasta siirtyä kertomaan, että matkustimme tielle, jossa pystyi kävelemään
Berliinin muurin viertä yli kilometrin matkan. Muuri oli täynnä (valitettavasti
osin tuhrittuja) maalauksia mm. muurin läpi tuleva auto ja suutelevat johtajat.
Muurin jälkeen söimme sinistä jäätelöä (nam!) ja välipalaa, kunnes jatkoimme
matkaa Checkpoint Charlielle, jossa itsensä olisi saanut kuvauttaa ”sotilaiden”
kanssa. Paikan pienuus ihmetytti minua.
Illalla oli Amazing Berlin
Race, mikä oli vauhdikkaan mahtava! Säntäilimme ympäri kaupunkia tehtäviä
selvitellen ja jututimme paikallisia. Ryhmämme välillä tuli kränää, sillä
osalla oli paikat kipeänä ja toiset halusivat juosta kuin päättömät kanat.
Selviydyimme kuitenkin ehjinä maaliin, emme edes viimeisinä, ja jotakuinkin
tyytyväisinä suuntasimme opettajien suosittelemaan italialaiseen ravintolaan. Jotta
jokainen matka onnistuisi täydellisesti, tarvitaan myös epäonnistumisia ja
draamaa. Sitä saimme, kun saimme aikaan sotkuvyyhdin illalla julkisten
kulkuneuvojen käytön kanssa ja paniikin selviteltyämme puhuimme myöhään yöhön
ja kävimme viimein nukkumaan. Paniikin nousua ennen ehdimme nauttia
valoesityksestä, jossa monet Berliinin nähtävyydet oli verhottu erivärisin
valoin.
Lauantaina
aamulla näimme Brandenburgin Portin ja pääsimme vierailulle Berliinin
valtiopäivätaloon, jossa kiipesimme pitkin kupolia
(kursiivi siksi, että se on kaveripiirissämme nykyään pyhä sana, sillä
kupoli oli oikein mukava!) josta näki taas pitkälle. Matkalla eläintarhaan
näimme erittäin hyviä (ja hyvännäköisiä) tanssijoita Brandenburgin portilla. Lisää
jalkojentappoa oli luvassa, kun kiertelimme iltapäivän eläintarhassa
eksoottisia eläimiä katsellen. Tapasimme mm. kirahveja, elefantteja, kenguruita,
gorilloja, seeproja, leijonia ja suuren rakennuksen täynnä matelijoita, kaloja
ja hyönteisiä. Valitettavasti lempieläimemme panda oli kuollut edellisenä
vuonna. Henkisesti ja fyysisesti kuolleina shoppailustamme ei meinannut tulla
mitään. Oli äärimmäisen outoa huomata kuinka helposti kaltaisemme
shoppailuhirmut luovuttivat ja raahautuivat hotellin kautta viihtyisään
ravintolaan. Ravintola oli ihana, vanhanaikainen, seura oli hyvää ja samoin
ruoka. Varmistaessaan, että olimme hengissä Heidi ja Kari tekivät varmaankin elämänsä
suurimman virheen allekirjoittaessaan viestinsä ”die Eltern” (=vanhemmat). He
ovat nyt ikuisesti ”äiti” ja ”isi”.
Illallisella meidät
saatiin nauramaan, kun laskuja maksaessamme annoimme vähän yli laskun summan
verran rahaa laskuttajalle ja jokainen meistä viidestä sanoi ”stimmt so”, joka
tarkoittaa, ettei rahaa tarvitse antaa takaisin. Jasmin maksoi meistä
viimeisenä reilun viidentoista euron atreiansa viisikymppisellä ja tarjoilija
tietenkin kysyi siitä: ”stimmt so?” Tähänkin väliin pari huomautusta: Bretzelit
ovat pirun hyviä välipaloja ja saksa on sittenkin kaunis ja hauska kieli!
Sunnuntaina aamulla minä
ja Essi yritimme uudelleen löytää kätköjä, mutta päädyimmekin kaakaolle
suloiseen kahvilaan kirjoittamaan postikortteja kotiin. Suuntasimme kulkumme
Sachsenhausenin keskitysleirille, jossa vietimme suurimman
osan
päivästä. Paikka sai todella ajattelemaan natsisaksan ajan kauheuksia. Osaa
asioista oli vaikeaa ymmärtää, sillä niitä ei ole itse kokenut, mutta kovin
pirteänä ja liikuttumattomana ”Arbeit Macht Frei”- tekstin julistavan portin
alta keskitysleiriltä ei olisi voinut poistua. Ruumiskellarit, polttohuoneet,
juutalaisten ja muiden vähemmistöjen tavarat ja kohtalot saivat hiljaiseksi ja
miettimään. Paikka oli todella karu ja siellä saattoi aistia tuskan, hirveät
ihmiskohtalot ja kaikki ne kuolemat ja kidutuksen. Asiaa on vaikea kuvailla
sanoin. Se on ainakin varmaa, että mitään sellaista ei enää koskaan saa
tapahtua. Hullua kuitenkin on huomata, millaisiin hirmutekoihin ihminen pystyy,
kun tarpeeksi aivopestään ja painostetaan.
Iltapäivällä
pääsin elementtiini, nimittäin kiertelemään suurkirpputorilla. Löysin sieltä
talvitakin, kaksi huivia ja posliininuken. Illemmalla söimme elämämme
ensimmäisen karamelliomenan Alexanderplatzilla ja kaivoimme esiin kätkön.
Sieltä kävelimme päätösillalliselle, missä nautimme pitkään ruuasta ja hyvästä
seurasta. Koko reissu varmasti pidensi elämäämme taas monella vuodella, niin
paljon me nauroimme! Tällaiset matkakokemuksen tuntuvat kasvattavan aina hyvin
paljon. Sitä oppii uusia asioita ja rohkaistuu kokeilemaan niin paljon lyhyessä
ajassa. Kyllä opintomatkat ovat sitten viisaita, sekä lukio-opintojen, että
elämänkoulun kannalta!
Maanantai sujui
haikeammissa tunnelmissa, sillä oli aika sanoa hyvästit Berliinille. Aamulla
meillä oli onneksi aikaa käydä paikkaamassa lauantaista shoppailuaukkoamme,
mutta sitten täytyi taas kätensä laukunkannolla tappaen mennä lentokentälle.
Lentokone oli myöhässä, mutta pian pääsimme matkaan. Kone oli niin tyhjä, että
minä, Essi ja Iiris menimme istumaan parhaat jalkatilat omaaville paikoille. Aina
kun näen Suomen alapuolellani lentokoneesta, minut valtaa ilkeä ja masentunut
tunnelma. Se on kurjaa, mutta tiedän, että voin helpottaa tuskaani
tulevaisuudessa ja sillä aikaa yritän nauttia tästä maasta siten, miten pystyn.
Suomi ei ole minun paikkani ja matkailu on elämäni suola! Illalla saavuimme
yhdeksän aikaan koululle ja siihen päättyy ihana Berliinin matkamme. Minulla
oli todella mukavaa ja minuuttiakaan en muuttaisi!
Oli
upeaa nähdä kaikki paikat, joista oli kuullut ja joista oli puhuttu. Matka oli
siis hyvin sivistävä. Opin myös erittäin tärkeän taidon: julkisten
kulkuneuvojen kartan luvun. Olen siinä nykyään aika haka! En ole koskaan käynyt
paikassa, jossa julkiset kulkuneuvot olisivat toimineet yhtä hyvin kuin
Berliinissä. Berliinissä ehdoton plussa oli myös elintarvikkeiden halpuus. Kaikista
ennakkoluuloista ja ”-kuuloista” huolimatta minäkin rakastuin Berliiniin. Ei se
ole kauniimpia kaupunkeja, joissa olen käynyt, mutta jokin siellä on mikä vetää
puoleensa ja saa rakastamaan itseään. Ehkä se on halpuus, ehkä ihmiset. Ehkä
juuri se, että kaikki ei ole niin viimeisen päälle loisteliasta ja siellä saa
olla oma itsensä. Ehkä se on se että siellä todella on paljon kaikkea. Tai
ehkäpä se on näiden kaikkien yhdistelmä, mutta se on varmaa että Berliini on
ihana ja vierailun arvoinen!
Huhhuh, kuinka pitkä tästä
kirjoituksesta tulikaan! Silloin, kun on nauttinut niin kovasti jostakin,
kokenut niin paljon ja kaikki on ollut yhtä mahtavaa ja kirjoituksen arvoista,
ei paljon tästä lyhyempää tekstiä edes voi saada aikaiseksi. Kiitos kaikille
ihanasta matkasta ja erittäin hyvästä seurasta! Jään todella kaipaamaan
yhteistä aikaamme!
Sanna Malkamäki 11d