keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Työharjoittelu Riihimäen lukiossa


Minun nimeni on Gisa ja olen ollut jo muutamana viikon työharjoittelijana Riihimäen lukiossa. Olen saksalainen ja olen asunut Suomessa vain puoli vuotta, siksi on vielä vaikea minulle puhua suomea. Lukiossa olen kuullut aika paljon suomea ja olen oppinut tosi paljon. On auttanut minua, että täällä on hyvä meininki ja paljon ystävällisiä ihmisiä, joiden kanssa voi aina jutella. En ole oppinut vain suomea, mutta olen myös oppinut, miten elämä on Suomen lukiossa, mitä tarkoittaa olla opettaja Suomessa ja mitä tapahtuu esimerkiksi saksan kielen ylioppilastutkinnossa.

 
Tämä lukio on tosi erilainen kuin minun lukio Saksassa oli ja täällä on monta asiaa, joita ei ole Saksassa. Esimerkiksi Saksassa ei ole terveydenhoitajaa lukiossa, eikä opinto-ohjaajaa tai erityisopettajaa. Siksi ei ole myöskään opotunteja eikä luki-testejä kaikille. Saksassa ei myöskään ole oletus, että koulussa on ruokala.


Olen vieraillut eri tunneilla: Espanja, Englanti, Psykologia ja erityisesti Saksa. Saksan kielen tunnilla olen auttanut miten ääntää sanoja saksaksi ja olen puhunut saksan kulttuurista, esim. musiikkista, joulusta, Karnevalista, ruoasta ja huumorista. Toivottavasti se on ollut mielenkiintoinen oppilaille ja he ovat oppineet uusia asioita saksan kielestä ja kulttuurista.


Minusta kielen oppiminen on erilainen kuin se oli Saksassa, kun minä menin lukioon. Miksi? Koska täällä oppilaat opiskelevat minusta enemmän kielioppia ja puheymmärtämistä kuin Saksassa. Saksassa vieraiden kielien tunneilla me luimme usein vieraan kielellisiä kirjoja ja puhuimme niistä. Lukiossa me opiskelimme vähemmän oppikirjan kanssa ja me puhuimme enemmän vieraalla kielellä kuin Suomessa. Mutta täällä lukiossa se riippuu myös kielistä ja tunnista kuinka paljon oppilaat puhuvat vieraalla kielellä. Minusta he puhuvat esimerkiksi englannin tunneilla enemmän englanniksi kuin saksan tunneilla saksaksi. Minusta olisi hyvä, jos oppilaat puhuisivat enemmän saksaa, koska jos he menevät joskus Saksaan puhuminen on alussa tärkeämpi kuin kirjoittaminen. Mutta minä ymmärrän myös, että Suomessa on tosi tärkeä kirjoittaa paljon ja harjoitella kielioppia ja ymmärtämistä, koska se on sitä, mitä oppilaat tarvitsevat ylioppilastutkinnossa.


Minulla on ollut onni, koska lukiossa oli aika paljon tapahtumia, sillä aikaa kun minä olen ollut täällä. Olen esim. osallistunut vanhempainiltaan, opettajainkokoukseen, Kone OY:n globalisaation ja Digabi - ylioppilastutkinnon sähköistämisprojektin esitelmään.  Oppilaiden hallituksen vaalit olivat myös sillä aikaa kun minä olen ollut koulussa. Lisäksi menin opinto-ohjaajan ja muutaman oppilaiden kanssa Hyvinkäälle, missä oli kilpailu Villassa. Nyt lopussa minä näen myös, millainen arviointiviikko on ja teen itse pienen suullisen testin saksan kielen oppilaiden kanssa.


Tämä aika lukiossa on ollut tosi kiinnostava minulle. Lopuksi haluaisin vielä kiittää koko Riihimäen lukiota tästä kivasta kokemuksesta! Toivon, että kaikki oppilaat menestyvät hyvin ja että ilmapiiri lukiossa pysyy niin mukavana kuin se on ollut!


- Gisa Aitamaa -

perjantai 22. marraskuuta 2013

Berlin mit allen Sinnen erleben!


Abien opintomatka Berliiniin lokakuussa 2013


Minä ja muut saksan, pitkän sekä lyhyen, lukijat teimme opintomatkan Berliiniin 3.-7.10.2013. Yövyimme Hotel 4 Youth- hotellissa aivan Berliinin muurin vieressä (tai siinä, missä se oli ollut) Bernauer Straßella. Matkalle lähtö kutkutti mielen pohjalla jo pitkään ennen lähtöpäivää ja kun se sitten koitti, tuntui että matka tuli todella nopeasti. Syynä siihen oli varmaankin koeviikko, joka saatiin onnellisesti päätökseen päivää ennen matkaa.

Torstaiaamuna puoli neljältä, kyllä, aamuna, tapasimme jännittyneet muut ryhmäläiset hytisemässä koulun edessä. Pian pikkubussi saapui ja joukko väsyneitä mutta tyytyväisiä opiskelijoita lähti suuntamaan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Turvatarkastukset ja lentokentällä olo sujuivat nopeasti. Mukana oli myös muutama ensikertalainen lentokentällä, joten heille kokemus oli erityisen ainutlaatuinen. Kone lähti ajallaan ja pian kiidimme taivaalla kohti tulevaa neljän päivän seikkailua. Koneessa istuessani en olisi voinut kuvitella, kuinka ikimuistoinen matkasta tulisi, kuinka kovasti kiintyisin kaupunkiin ja kuinka läheisiksi tulisimme matkan aikana monien kanssa kasvamaan.

Berliinissä aamu oli polkaistu käyntiin samaan aikaan saapumisemme kanssa: aurinko toivotti meidät tervetulleeksi paistamalla taivaanrannasta suoraan silmiimme ja kiireiset ihmiset vilisivät ympärillämme saksaa puhuen. Oli ensimmäisen koitoksen aika: päivälippu oli tilattava saksaksi ja bussiin oli ahtauduttava kuin aidot kaupunkilaiset ainakin. Hyvinhän se meiltä sujui ja pian istuimme bussissa ihastellen uuden paikan katuja, taloja ja nähtävyyksiä. Olin lukenut ja kuullut aiemmin, ettei Berliini ole klassisen kaunis, vihreä ja täynnä upeaa vanhaa arkkitehtuuria, mutta silti paikassa on jokin erittäin kiehtova viehätys. Valkosia ja harmaita, monet toisiaan samannäköisinä seuraavia kivirakennuksia, mustia pikiteitä ja apaattisen näköisiä ihmisiä seuratessani ajatus kiehtovasta viehätyksestä oli kaukana.

Saavuimme hotellille käsivarret laukunkannosta kuolleina ja rojahdimme aamiaispöytään. Tarjolla oli pehmeää leipää, erilaisia marmeladeja, kaikki mahdolliset leivänpäälliset, jugurttia, karhunvatukoita ja erilaisia juomia. Näistä vatsaa täyttävistä ruuista saimme hyvän alun joka päivälle. Aamiaisen jälkeen pääsimme huoneisiimme. Eiväthän ne mitkään viidentähden luksuslukaalit olleet, mutta paremmat, kuin nuorisohotellilla olin kuvitellut olevan. Seuraavana päivänä avasimme Iiriksen ja Saaran huoneen välillä olevan oven ja saimme mukavasti lisätilaa.

Emme ehtineet kuin huokaista kun jo lähdimme nähtävyyksienkatselukierrokselle. Aluksi menimme Alexanderplatzin ohi (se paikka tuli tuttuakin tutummaksi matkamme aikana), sieltä taas Grunewaldiin, jossa oli raide, josta juutalaisia oli viety keskitysleirille toisen maailmansodan aikana. Jokaiselle kuljetuspäivälle oli muistolaatta, missä luki vietyjen juutalaisten määrä. Paikka sai minut ja oikeastaan muutkin hiljaiseksi. Matkan aikana sain muutenkin huomata, että Berliinillä oli suuri historia. Saapuessamme Zoologischer Gartenin asemalle saimme syödä ja tutustuimme Arnold’sin parempaan versioon, Dunkin’ donutsiin, josta saimme monta senttiä vyötäröidemme ympärille matkan aikana. Syödessämme kävelimme sinilasiseinäisen kirkon alle odottamaan. Tuntui kuin kello olisi ollut ainakin kuusi illalla, vaikka se oli vatsa yksi. Sitä se kahdelta herääminen kai teettää…

Kirkonkellot aloittivat kunniasoittonsa yhdeltä ja kaikuivat ilmassa melkein kymmenen minuuttia. Ääni kajahteli vastapäisistä rakennuksista takaisin uljaasti ja oloni oli todella miellyttävä. Katsoin rakennuksia: kuten sanottu, Berliini ei ollut klassisen kaunis, mutta sillä hetkellä tunsin ensimmäistä kertaa kaupungin kiehtovuuden. Ymmärsin viimein missä olin. En enää matkannut ajattomasti uusilla S- ja U-Bahnlinjoilla opettajia zombimaisesti seuraten vaan istuin Kaiser Wilhelm Gedächtniskirchen alla, keskellä Eurooppaa, suuressa ja merkittävässä kaupungissa ja tulisin kokemaan ja näkemään mitä mahtavimpia asioita seuraavien päivien aikana. Siistiä! Hei hei vain matikantunnilla kärvistelevät ystäväiseni!

Kävimme muistokirkon sisällä. Aurinko paistoi sinisistä lasi-ikkunoista sisään ja näky oli upea! Kirkolta suuntasimme KaDeWe:n ohi. (Välihuomautus: suurissa kaupungeissa on aina yksi erityisesti minua häiritsevä ongelma: maksulliset WC:t. Olen edelleen sitä mieltä että ihmisten perustarpeiden suorittamisesta ei pidä periä rahaa ja tehdä sellaista showta. Mitä seuraavaksi peritään? Hengittämismaksu?)

Matkan ehkä henkeäsalpaavin kokemus oli, kun nousimme Euroopan nopeimmalla hissillä yli 100-metrisen rakennuksen näköalatasanteelle ja katselimme sieltä Berliiniä, joka jatkui silmänkantamattomiin. Huipulla tuuli niin kovasti että tunsin lentäväni hetkenä minä hyvänsä heppoisten rauta-aitojen yli leijailemaan kaupungin päälle kuin pikkulapselta irti päässyt ilmapallo. Välittämättä siitä, että jalkamme olivat tuusan nuuskana (miltäköhän Tuusa näyttää kun hän nuuskaa?) kävelimme vielä muutaman kilometrin mittaisen matkan Unter den Lindeniä pitkin Alexanderplatzille. Näimme mm. juutalaisten muistomerkin, tuomiokirkon ja yliopiston, josta mm. Einstein ja Marx valmistuivat. Nähtyäni kaiken sen olin hyvin kiitollinen, että olimme kävelleet, emmekä käyttäneet julkisia. Sitten viimein söimme ”rehellistä ja tuhtia saksalaista ruokaa”. Vatsat täynnä minä, Saara ja Essi nousimme vielä bussiin, joka kiersi kaupungissa, jonka olimme nyt osittain oppineet tuntemaan. Jotkut menivät kuulemma vielä juhlimaan, hullut. Illalla kaaduimme vuoteisiimme tyytyväisinä mainioon päivään.

Perjantain teemana oli jaettu kaupunki. Aamulla minä ja Essi heräsimme aikaisin etsiskelemään geokätköjä hotellimme läheltä. Kätköt ovat purkkeja piilotettuna ympäri maailmaa (paitsi Pohjois-Koreaa) ja niitä etsitään gps-paikantimen avulla (lisätietoa haluaville www.geocache.fi). Olemme molemmat löytäneet Essin kanssa reilut 200 kätköä, muutaman jopa ulkomailta. Berliinin kätköt osoittautuivat suomalaisia veljiään vaikeammiksi, mutta kyllä niitä kaksi löytyi. Ihailtavaa oli, kuinka innoissaan Kari ja Saara olivat harrastuksestamme!

Aamiaisen jälkeen kävelimme Berliinin muurin muistoreittiä, missä saimme paljon tietoa kylmän sodan aikaisesta kahtiajaosta. Minä ja muutama muu roikuimme Heidin ja Karin takeissa kiinni ja kyselimme kysymyksiä, mutta se kannatti, sillä he todella tiesivät aiheesta ja saimme siten paljon kiinnostavasta historiasta irti. Päivän teemat pistivät ajoittain hiljaiseksi ja miettimään. Kaikkeen ihmiset sitten ryhtyvätkin. Aiheesta voisi kirjoittaa kokonaisen esseen, joten on parasta siirtyä kertomaan, että matkustimme tielle, jossa pystyi kävelemään Berliinin muurin viertä yli kilometrin matkan. Muuri oli täynnä (valitettavasti osin tuhrittuja) maalauksia mm. muurin läpi tuleva auto ja suutelevat johtajat. Muurin jälkeen söimme sinistä jäätelöä (nam!) ja välipalaa, kunnes jatkoimme matkaa Checkpoint Charlielle, jossa itsensä olisi saanut kuvauttaa ”sotilaiden” kanssa. Paikan pienuus ihmetytti minua.

Illalla oli Amazing Berlin Race, mikä oli vauhdikkaan mahtava! Säntäilimme ympäri kaupunkia tehtäviä selvitellen ja jututimme paikallisia. Ryhmämme välillä tuli kränää, sillä osalla oli paikat kipeänä ja toiset halusivat juosta kuin päättömät kanat. Selviydyimme kuitenkin ehjinä maaliin, emme edes viimeisinä, ja jotakuinkin tyytyväisinä suuntasimme opettajien suosittelemaan italialaiseen ravintolaan. Jotta jokainen matka onnistuisi täydellisesti, tarvitaan myös epäonnistumisia ja draamaa. Sitä saimme, kun saimme aikaan sotkuvyyhdin illalla julkisten kulkuneuvojen käytön kanssa ja paniikin selviteltyämme puhuimme myöhään yöhön ja kävimme viimein nukkumaan. Paniikin nousua ennen ehdimme nauttia valoesityksestä, jossa monet Berliinin nähtävyydet oli verhottu erivärisin valoin.

Lauantaina aamulla näimme Brandenburgin Portin ja pääsimme vierailulle Berliinin valtiopäivätaloon, jossa kiipesimme pitkin kupolia (kursiivi siksi, että se on kaveripiirissämme nykyään pyhä sana, sillä kupoli oli oikein mukava!) josta näki taas pitkälle. Matkalla eläintarhaan näimme erittäin hyviä (ja hyvännäköisiä) tanssijoita Brandenburgin portilla. Lisää jalkojentappoa oli luvassa, kun kiertelimme iltapäivän eläintarhassa eksoottisia eläimiä katsellen. Tapasimme mm. kirahveja, elefantteja, kenguruita, gorilloja, seeproja, leijonia ja suuren rakennuksen täynnä matelijoita, kaloja ja hyönteisiä. Valitettavasti lempieläimemme panda oli kuollut edellisenä vuonna. Henkisesti ja fyysisesti kuolleina shoppailustamme ei meinannut tulla mitään. Oli äärimmäisen outoa huomata kuinka helposti kaltaisemme shoppailuhirmut luovuttivat ja raahautuivat hotellin kautta viihtyisään ravintolaan. Ravintola oli ihana, vanhanaikainen, seura oli hyvää ja samoin ruoka. Varmistaessaan, että olimme hengissä Heidi ja Kari tekivät varmaankin elämänsä suurimman virheen allekirjoittaessaan viestinsä ”die Eltern” (=vanhemmat). He ovat nyt ikuisesti ”äiti” ja ”isi”.

Illallisella meidät saatiin nauramaan, kun laskuja maksaessamme annoimme vähän yli laskun summan verran rahaa laskuttajalle ja jokainen meistä viidestä sanoi ”stimmt so”, joka tarkoittaa, ettei rahaa tarvitse antaa takaisin. Jasmin maksoi meistä viimeisenä reilun viidentoista euron atreiansa viisikymppisellä ja tarjoilija tietenkin kysyi siitä: ”stimmt so?” Tähänkin väliin pari huomautusta: Bretzelit ovat pirun hyviä välipaloja ja saksa on sittenkin kaunis ja hauska kieli!

Sunnuntaina aamulla minä ja Essi yritimme uudelleen löytää kätköjä, mutta päädyimmekin kaakaolle suloiseen kahvilaan kirjoittamaan postikortteja kotiin. Suuntasimme kulkumme Sachsenhausenin keskitysleirille, jossa vietimme suurimman osan päivästä. Paikka sai todella ajattelemaan natsisaksan ajan kauheuksia. Osaa asioista oli vaikeaa ymmärtää, sillä niitä ei ole itse kokenut, mutta kovin pirteänä ja liikuttumattomana ”Arbeit Macht Frei”- tekstin julistavan portin alta keskitysleiriltä ei olisi voinut poistua. Ruumiskellarit, polttohuoneet, juutalaisten ja muiden vähemmistöjen tavarat ja kohtalot saivat hiljaiseksi ja miettimään. Paikka oli todella karu ja siellä saattoi aistia tuskan, hirveät ihmiskohtalot ja kaikki ne kuolemat ja kidutuksen. Asiaa on vaikea kuvailla sanoin. Se on ainakin varmaa, että mitään sellaista ei enää koskaan saa tapahtua. Hullua kuitenkin on huomata, millaisiin hirmutekoihin ihminen pystyy, kun tarpeeksi aivopestään ja painostetaan.

Iltapäivällä pääsin elementtiini, nimittäin kiertelemään suurkirpputorilla. Löysin sieltä talvitakin, kaksi huivia ja posliininuken. Illemmalla söimme elämämme ensimmäisen karamelliomenan Alexanderplatzilla ja kaivoimme esiin kätkön. Sieltä kävelimme päätösillalliselle, missä nautimme pitkään ruuasta ja hyvästä seurasta. Koko reissu varmasti pidensi elämäämme taas monella vuodella, niin paljon me nauroimme! Tällaiset matkakokemuksen tuntuvat kasvattavan aina hyvin paljon. Sitä oppii uusia asioita ja rohkaistuu kokeilemaan niin paljon lyhyessä ajassa. Kyllä opintomatkat ovat sitten viisaita, sekä lukio-opintojen, että elämänkoulun kannalta!

Maanantai sujui haikeammissa tunnelmissa, sillä oli aika sanoa hyvästit Berliinille. Aamulla meillä oli onneksi aikaa käydä paikkaamassa lauantaista shoppailuaukkoamme, mutta sitten täytyi taas kätensä laukunkannolla tappaen mennä lentokentälle. Lentokone oli myöhässä, mutta pian pääsimme matkaan. Kone oli niin tyhjä, että minä, Essi ja Iiris menimme istumaan parhaat jalkatilat omaaville paikoille. Aina kun näen Suomen alapuolellani lentokoneesta, minut valtaa ilkeä ja masentunut tunnelma. Se on kurjaa, mutta tiedän, että voin helpottaa tuskaani tulevaisuudessa ja sillä aikaa yritän nauttia tästä maasta siten, miten pystyn. Suomi ei ole minun paikkani ja matkailu on elämäni suola! Illalla saavuimme yhdeksän aikaan koululle ja siihen päättyy ihana Berliinin matkamme. Minulla oli todella mukavaa ja minuuttiakaan en muuttaisi!

Oli upeaa nähdä kaikki paikat, joista oli kuullut ja joista oli puhuttu. Matka oli siis hyvin sivistävä. Opin myös erittäin tärkeän taidon: julkisten kulkuneuvojen kartan luvun. Olen siinä nykyään aika haka! En ole koskaan käynyt paikassa, jossa julkiset kulkuneuvot olisivat toimineet yhtä hyvin kuin Berliinissä. Berliinissä ehdoton plussa oli myös elintarvikkeiden halpuus. Kaikista ennakkoluuloista ja ”-kuuloista” huolimatta minäkin rakastuin Berliiniin. Ei se ole kauniimpia kaupunkeja, joissa olen käynyt, mutta jokin siellä on mikä vetää puoleensa ja saa rakastamaan itseään. Ehkä se on halpuus, ehkä ihmiset. Ehkä juuri se, että kaikki ei ole niin viimeisen päälle loisteliasta ja siellä saa olla oma itsensä. Ehkä se on se että siellä todella on paljon kaikkea. Tai ehkäpä se on näiden kaikkien yhdistelmä, mutta se on varmaa että Berliini on ihana ja vierailun arvoinen!

Huhhuh, kuinka pitkä tästä kirjoituksesta tulikaan! Silloin, kun on nauttinut niin kovasti jostakin, kokenut niin paljon ja kaikki on ollut yhtä mahtavaa ja kirjoituksen arvoista, ei paljon tästä lyhyempää tekstiä edes voi saada aikaiseksi. Kiitos kaikille ihanasta matkasta ja erittäin hyvästä seurasta! Jään todella kaipaamaan yhteistä aikaamme!

Sanna Malkamäki 11d